30 Reijo Nummikari

Huolehditaan tulevaisuudessakin Harjavaltalaisille sujuvan arjen mahdollistavat palvelut. Erityisesti lasten ja vanhusten palveluiden on jatkossa oltava erityisen toimivia.

Harjavallan elinvoimaisuuden ja kestävän kasvun suunta pidetään nousevana ja mahdollistetaan yritysten joustava sijoittuminen paikkakunnalle.

Huolehditaan pandemian jälkeisen talouden tasapainon saavuttaminen ja varaudutaan tulevan sotesiirtymän jälkeiseen taloustilanteeseen.

Nuorten ja lasten mielenterveyden ongelmien ratkaiseminen on keskeisessä asemassa pandemian jälkeisessä toiminnassa, erityisesti tähän liittyy koronan vaikutusten jälkihoito, hoiva ja oppimisvelan purkaminen.

Kuntalain mukaisesti päätöksenteon läpinäkyvyyttä on lisättävä ja kuntalaisten osallistumista asioiden valmisteluun on parannettava.