Yleistä
Vaalituloksen seurauksena Harjavallan Sosialidemokraatit menettivät kaksi valtuustopaikkaa, mutta säilyivät kuitenkin suurimpana valtuustoryhmänä. Harjavallan äänestysprosentti oli 56.9%, valtakunnallisen äänestysprosentin ollessa 58,2 %. Sosialidemokraattien kannatusprosentti laski 39 %:iin, mutta oli edelleen maan korkein. Kokonaisäänimäärä Harjavallan SDP:llä oli 1342, kun se vuonna 2008 oli 1638. Vaalitulos heijasteli myös Harjavallassa valtakunnan trendiä, jossa Perussuomalaiset nousivat valtuustoihin ja myös Kokoomus nosti kannatustaan. Myös äänestysprosentti oli valtakunnallisestikkin monissa kunnissa huolestuttavan alhainen. Tulevalla valtuustokaudella työtä tullaan tekemään mahdollisten kuntaliitosten parissa. Myös kuntatalouden sekä terveys-ja sosiaalipalveluiden järjestämisen haasteet tulevat teettämään työtä. Johtokunnan työskentelyn painopisteet tulevat vuonna 2013 olemaan uusien valtuutettujen sekä lautakuntien jäsenten kouluttaminen, keskustelutilaisuuksien järjestäminen sekä aktiivinen jäsenhankinta.
Vaalitoiminta
Tulevana toimintavuonna ei järjestetä kunnallisia tai valtiollisia vaaleja. Toimintavuoden keväällä järjestetään Satakunnan Osuuskaupan vaalit.
Tiedotustoiminta
Tiedotustoimintaa organisoi viestintäjaosto. Edelleen pyritään sähköposti-osoitteiden käytön lisäämiseen sekä kotisivujen aktiiviseen päivittämiseen erilaisten tiedotteiden välittämiseksi.
Järjestötoiminta
Sääntömääräisten kokousten lisäksi pidetään tarvittaessa puolueosaston kokouksia. Lisäksi järjestetään kiinnostavista aiheista keskustelutilaisuuksia liittyen esim. kunnallisiin ja kuntayhtymien toimintamuutoksiin. Johtokunta kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa.
Puolueosastossa aiemmin itsenäisenä toiminut naisjaosto on lakkautettu. Puolueosaston tulevaisuuden kannalta tärkeätä Kotka-toimintaa tuetaan jatkossakin kaikin mahdollisin keinoin.
Johtokunnan apuna toimivat viestintä- ja kunnallisjaosto sekä vapaa-ajan toimikunta.
Vapaa-ajan toiminta
Vapaa-ajan toimikunnan toimintaa pyritään aktivoimaan.
Alkukesästä vietetään jo perinteistä sauna- ja jäseniltaa Latumajalla. Politiikkaa ja punaviiniä – iltoja eri teemoilla tullaan myös järjestämään.
Koulutustoiminta
Koulutustoiminnassa painotetaan uusien valtuutettujen ja toimielinten jäsenten valmiuksien parantamista. Yhtenä painopisteenä on kaupungin hallintorakenteen toimintamuutoksiin paneutuminen.
Mahdollisuuksien mukaan osallistutaan piirin ja puolueen järjestämiin koulutustilaisuuksiin.
Talous
Puolueosaston talous pohjautuu etupäässä jäsen- ja luottamushenkilö-maksuihin sekä Pirtin ja liiketilan vuokriin.
